jump to navigation

Kirjoituksia

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

 
1. Yleistä
 

Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys – Pinkkiruusu ry on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (homo-, lesbo-, bi-, trans-henkilöiden) oikeuksia ajava yhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä keskustelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden oikeuksista ja asemasta sekä lisätä ihmisten suvaitsevaisuutta vähemmistöjä kohtaan. Pinkkiruusu haluaa lisätä asiallista ja oikeaa tietoa niin sosialidemokraattien parissa kuin muualla yhteiskunnassa – uskomme, että syrjintä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan johtuu vääristä tiedoista ja olettamuksista ja että oikea tieto vähentää syrjintää.

Sosialidemokraattisen liikkeen perusarvo on kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo. Pinkkiruusu haluaa tuoda HLBT-vähemmistöjen aseman osaksi tasa-arvopolitiikkaa. Tavoitteenamme on aidosti tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa ei esiinny seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää.

 
Pinkkiruusun tavoitteena on luoda ilmapiiriä, jossa jokainen sosialidemokraattisessa liikkeessä toimiva henkilö uskaltaa rohkeammin olla oma itsensä. Toisaalta taas pyritään luomaan HLBT-asioista kiinnostuneille demarihenkisille foorumi toimia asian suhteen sosialidemokratian sateenvarjon alla.
 
Pinkkiruusu pyrkii omalta osaltaan tuomaan keskustelussa esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä kysymyksiä EU-vaaleissa sekä kannustaa demariehdokkaita ottamaan kantaa HLBT-kysymyksiin. 
 
2. Toiminta
 
Pinkkiruusu ry:n toiminnan tavoitteena on tarjota jäsenistölle ja muille toiminnasta kiinnostuneille mielenkiintoisia tapahtumia ja ottaa kantaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien kannalta tärkeisiin aiheisiin. 
 
Pinkkiruusu ry on mukana muutamassa valtakunnallisesti tärkeässä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien kannalta merkittävässä tilaisuudessa ja tapahtumassa esimerkiksi jakamalla omaa materiaaliaan tai kertomalla toiminnastaan. Tämän lisäksi yhdistyy järjestää yhdestä kahteen (1-2) ajankohtaista keskustelutilaisuutta sekä kevät- että syyskaudella. Tämän lisäksi yhdistys pyrkii järjestämään jäsenilleen mielenkiintoisia vapaamuotoisia tilaisuuksia. Pinkkiruusu ry voi olla järjestämässä yhteistyössä seminaareja yhteistyötahojen kanssa. 
 
Pinkkiruusu ry kannustaa jäseniään osallistumaan kansainväliseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavien tahojen tapahtumiin ja toimintaan. Tällaisia ovat mm. ECOSY:n ja IUSY:n LGBT-networkit. Yhdistys pyrkii lähettämään edustajiaan lähialueiden Pride-tapahtumiin.
 
Hallitus kokoontuu vuoden aikana vähintään viisi kertaa, tarvittaessa useammin. Yhdistys järjestää sääntömääräiset yhdistyksen kokoukset keväällä ja syksyllä.
 
Alustava tapahtumakalenteri 2009:
 
TAMMIKUU
-Hallituksen ensimmäinen kokous
 
HELMIKUU
-Keskustelu-/vapaamuotoinen tilaisuus
 
MAALISKUU
-Hallituksen toinen kokous
 
HUHTIKUU
-Kevätkokous
 
TOUKOKUU
-Hallituksen kolmas kokous
-Homofobian vastainen päivä 17.5.


KESÄKUU
-EU-vaalien äänestyspäivä 7.6.
-Osallistuminen Helsinki Pride 2009 -tapahtumaan 
 
HEINÄKUU
-Lomakuukausi
-Mahdollinen osallistuminen lähialueiden Pride-festivaaleille
 
ELOKUU
-Hallituksen neljäs kokous
-Mahdollinen osallistuminen lähialueiden Pride-festivaaleille
 
SYYSKUU
-Keskustelu-/vapaamuotoinen tilaisuus
 
LOKAKUU
-Hallituksen viides kokous
 
MARRASKUU
-Syyskokous ja pikkujoulut
 
 
3. Tiedotus ja markkinointi
 
Pinkkiruusu tiedottaa toiminnastaan ja ajankohtaisista asioista pääasiassa sähköisesti. Pinkkiruusulla on oma sähköpostilista sekä jäsentiedotuksen että hallituksen omaan käyttöön. Lisäksi Pinkkiruusu tiedottaa toiminnastaan Facebookissa sekä muilla sähköisillä foorumeilla.
 
Pinkkiruusun verkkosivut www.pinkkiruusu.fi ovat tärkeä tiedotuskanava. Sivuilla on muun muassa tuoreet tiedot Pinkkiruusun tapahtumista sekä tietoa ajankohtaisista HLBT-kysymyksistä.
 
Pinkkiruusulle tehdään oma esite. Mahdollisuuksien mukaan tehdään myös muuta jako- tai markkinointimateriaalia. Pinkkiruusun oma esittelypiste Pride–päätapahtumassa tuo osaltaan järjestölle näkyvyyttä. 
 
4. Yhteistyö
 
Pinkkiruusu toimii läheisessä yhteistyössä SDP:n sekä Sosialidemokraattiset Opiskelijat   
SONK ry:n, Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n ja Sos. dem. naisliiton kanssa.
 
Muita tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat Seksuaalinen tasavertaisuus –Seta ry ja muut poliittisten ryhmien HLBT-toimijat. Kartoitetaan kansainväliä kontakteja joiden kautta voitaisiin saada tietoa ja osallistua kansainväliseen HLBT-toimintaan. Pinkkiruusu tekee mahdollisuuksien mukaan yhteistyötä myös muiden tahojen kanssa. 
 
5. Talous
 
Jäsenmaksut ja avustukset ovat Pinkkiruusun talouden perusta. Pinkkiruusun rahoituspohjaa pyritään laajentamaan omalla varainhankinnalla ja hakemalla rahoitusta uusilta tahoilta sekä jatkamalla yhteistyötä olemassa olevien yhteistyökumppanien kanssa.
 
 ******

Kannanotto 17.5.2007: Homofobia yhä ongelma Suomessa

Hyvästä tasa-arvokehityksestä huolimatta homofobia on yhä ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa. Vaikka syrjintä on kielletty esimerkiksi työhönotossa, on vaikeaa muuttaa ihmisten kielteisiä asenteita lainsäädännöllä.

Homofobia johtuu tiedon puutteesta, joten valtio voi sitä parhaiten vähentää lisäämällä kansalaisten mahdollisuuksia saada asiallista tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä yhteiskunnallisten instituutioiden, kuten koulun ja armeijan kautta.

Pinkkiruusu ry muistuttaa Suomen hallitusta lupauksistaan, ja toivoo sen valmistelevan pian hallitusohjelmassa luvatun esityksen samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta sisäisestä adoptioon. Jos hallituspuolueissa ei ole riittävää enemmistöä toteuttamaan uudistusta, löytyy SDP:n eduskuntaryhmästä varmasti tukea, jotta sisäinen adoptio saadaan toteutettua tällä hallituskaudella.

Lisäksi yhdistys esittää, että selvitettäisiin mahdollisuus antaa samaa sukupuolta oleville pareille tasa-arvoinen oikeus myös ulkoiseen adoptioon.

Torstaina 17.5. vietetään maailmanlaajuista homofobian vastaista päivää. Päivän tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä siitä, että syrjintää seksuaaliseen suuntautuneisuuteen perustuen tapahtuu edelleen. Pinkkiruusu ry on mukana ravintola dtm:ssa järjestettävissä 1705-päivän päätapahtumassa, jossa yhdistys jakaa vaaleanpunaisia ruusuja muistuttaen edelleen yhteiskunnassa vallitsevasta homofobiasta.

Lisätietoja:
Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys – Pinkkiruusu ry
puheenjohtaja Jani Ryhänen, puh. 050 537 23 48
*****

Kannanotto 1.3.2007: PORVARIHALLITUS JÄÄDYTTÄISI TASA-ARVOKEHITYKSEN

Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys Pinkkiruusu pitää porvarihallitusta uhkana viime vuosina tapahtuneelle edistykselle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksissa. Sekä parisuhdelaki että tasa-arvoinen hedelmöityshoitolaki saatiin läpi pitkälti sosialidemokraattien äänillä. Sen sijaan porvaripuolueiden kansanedustajista selvä enemmistö äänesti parisuhdelakia vastaan ja halusi rajata hedelmöityshoidot vain heteropareille. Porvarihallitus ei olisi todennäköisesti edes tuonut näitä lakeja eduskuntaan.

Molemmat lait vietiin eduskuntaan sosialidemokraattisen oikeusministerin toimesta. Vaikka SDP:n eduskuntaryhmä ei ollut kannassaan täysin yhtenäinen, oli se siitä huolimatta kummassakin äänestyksessä selkeästi suurin ryhmittymä tasa-arvoisen kehityksen puolesta.

Pinkkiruusu kehottaa äänestäjiä ottamaan selvää puolueiden ja ehdokkaitten kannoista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien suhteen.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Jani Ryhänen, Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys – Pinkkiruusu ry
p. 050 537 23 48, s-posti jani.ryhanen(at)janiryhanen.com

*****

HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 2007-2011
Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys Pinkkiruusu ry

1. Sisäinen adoptio

Tällä hetkellä Suomessa on lukuisia perheitä, jonka muodostavat samaa sukupuolta olevat vanhemmat lapsineen. Näillä vanhemmilla ei ole kuitenkaan täysin samoja oikeuksia vanhemmille kuuluviin vanhempainetuuksiin kuin eri sukupuolta olevien vanhempien muodostamilla perheillä.

Vaikka kummatkin vanhemmat toimisivat lapsen todellisina kasvattajina, lapsen ei-biologisella vanhemmalla ole lain suomaa automaattista asemaa lapsen holhoojana. Tällöin toisen vanhemman asema suhteessa lapseen on puutteellinen. Parisuhdelakia tuleekin täydentää parin oikeudella sisäiseen adoptioon, siten että lapsen biologisen vanhemman rekisteröity puoliso voisi olla lapsen juridinen vanhempi.

Syksyllä 2006 hyväksyttiin hedelmöityshoitolaki, joka salli lapsien syntyä myös samaa sukupuolta oleville pareille, joten yhteiskunnan tulisi saattaa kuntoon näiden perheiden oikeudellinen asema.

Sisäisen adoption toteutuessa täytyy perhelainsäädäntöä tehdä sukupuolineutraaliksi: eri sukupuolta olevien parien muodostamat perheet ja samaa sukupuolta olevat perheet asetettaisiin tasa-arvoisiksi. Tämä tarkoittaa mm. yhtäläisiä oikeuksia vanhempainvapaisiin ja -etuuksiin sekä tapaamis- ja perintöoikeuteen.

Näitä asioita on jo selvitetty sosiaali-ja terveysministeriön toimikuntamietinnössä Lapset ja rekisteröity parisuhde (2003).

2. Rikoslain muutos

Suomen rikoslaissa on kohta, jossa mainitaan rangaistuksen koventamisperusteena “rikoksen kohdistaminen kansalliseen, rodulliseen, etniseen tai muuhun sellaiseen kansanryhmään kuuluvaan henkilöön tähän ryhmään kuulumisen perusteella”. Tämäntyyppisiä rikoksia kutsutaan usein nimellä viharikos. Rikoslaissa mainittuihin rangaistuksen koventamisperusteisiin tulisi lisätä myös uhrin kuuluminen seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.

3. Tasa-arvoa myös Suomen rajojen ulkopuolelle

Suomen täytyy toimia paitsi suunnannäyttäjänä seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien saralla, myös edistää näitä oikeuksia kansainvälisissä yhteistyöelimissä, kuten EU:ssa, YK:ssa ja ETYK:ssä. Monissa maissa homoseksuaalisuus on edelleen laissa kiellettyä, joissain maissa siitä seuraa kuolemanrangaistus. Suomen tulee toimia YK:ssa, jotta se velvoittaisi jäsenmaitaan lopettamaan homoseksuaalisuuden kriminalisoinnin.

Monessa EU:n jäsenvaltiossa esiintyy homofobiaa jopa hallitustasolla ja haluttomuutta noudattaa EU:n päätöksiä esim. seksuaalivähemmistöjen syrjinnän kieltämiseksi. Suomen täytyy toimia EU:ssa seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnän estämiseksi ja tasavertaisen kohtelun puolesta kaikissa EU:n jäsenmaissa.

HLBT-tietoa lyhyesti

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat homoseksuaalit ja biseksuaalit miehet ja naiset, sukupuolivähemmistöihin henkilöt, joiden sukupuolen ilmaisu poikkeaa normaaliksi koetusta sukupuolen ilmaisusta. Transsukupuoliset ovat henkilöitä, jotka kokevat syntyneensä väärään sukupuoleen ja voivat haluta leikkauksella yms. hoitotoimenpiteillä korjata sukupuolensa vastaamaan kokemaansa sukupuolta. Transvestiitit ilmaisevat toiselle sukupuolelle ominaiseksi koettuja ominaisuuksiaan
esim. pukeutumalla toisen sukupuolen vaatteisiin. Transgender-ihmiset eivät koe kuuluvansa täysin kumpaankaan sukupuoleen, eivätkä välttämättä tarvitse sukupuolenkorjausleikkausta. Intersukupuolisilla on synnynnäisesti kummankin sukupuolen ruumiillisia ominaisuuksia.

*****

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2007

1. Yleistä
Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys – Pinkkiruusu ry on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (homo-, lesbo-, bi-, trans-henkilöiden) oikeuksia ajava yhdistys. Yhdistys on perustettu heinäkuussa 2006. Sen tarkoituksena on lisätä keskustelua seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden oikeuksista ja asemasta sekä lisätä ihmisten suvaitsevaisuutta vähemmistöjä kohtaan. Pinkkiruusu haluaa lisätä asiallista ja oikeaa tietoa niin sosialidemokraattien parissa kuin muualla yhteiskunnassa – uskomme, että syrjintä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan johtuu vääristä tiedoista ja olettamuksista ja oikea tieto vähentää syrjintää.

Sosialidemokraattisen liikkeen perusarvo on kaikkien ihmisten välinen tasa-arvo. Pinkkiruusu haluaa tuoda HLBT-vähemmistöjen aseman osaksi tasa-arvopolitiikkaa. Tavoitteenamme on aidosti tasa-arvoinen yhteiskunta, jossa ei esiinny seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää.

Pinkkiruusun tavoitteena on luoda ilmapiiriä, jossa jokainen sosialidemokraattisessa liikkeessä toimiva henkilö uskaltaa rohkeammin olla oma itsensä. Toisaalta taas pyritään luomaan HLBT-asioista kiinnostuneille foorumi toimia asian suhteen sosialidemokratian sateenvarjon alla.

2. Poliittiset tavoitteet

Pinkkiruusun tavoiteohjelma hyväksytään vuoden 2007 aikana.

Aihealueita joihin halutaan vaikuttaa, ovat muun muassa
- Adoptio-oikeuden laajentaminen koskemaan samaa sukupuolta olevia pareja, ensisijaisesti kuitenkin perheen sisäisen adoption edistäminen
- SPR:n homomiesten verenluovutuksen estävään käytäntöön vaikuttaminen ja poistaminen
- Sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseen työelämässä
- Sukupuolineutraali avioliittolaki ja muu perheitä koskeva lainsäädäntö
- HLBT-opetuksen huomioiminen laajemmin koulutusjärjestelmässä: päiväkodit,
koulut, opettajankoulutus

Pinkkiruusu pyrkii omalta osaltaan tuomaan keskustelussa esille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyviä kysymyksiä eduskuntavaaleissa ja hallitusohjelmaneuvotteluissa sekä kannustaa demariehdokkaita ottamaan kantaa HLBT-kysymyksiin.

3. Toiminta
Tammikuussa järjestetään keskustelutilaisuus sosialidemokraattisesta perhe- ja tasa-arvokäsityksestä sekä perheen sisäisestä adoptiosta. Tapahtuma on suunnattu ensisijaisesti sosialidemokraattisille kansanedustajille ja heidän avustajilleen sekä ryhmätoimistolle, Pinkkiruusun jäsenistölle ja muille tärkeimmille yhteistyötahoille.

Järjestetään tarvittaessa vaalipaneeli HLBT – asioista yhteistyössä Opiskelijoiden Sosialidemokraattisen Yhdistyksen kanssa.

Eduskuntavaalien jälkeen maalis-huhtikuussa järjestetään kevätkokous, jonka yhteydessä järjestetään keskustelutilaisuus ajankohtaisista asioista.

Pinkkiruusu osallistuu 17.5. olevaan homofobian vastaiseen päivään ja tuo omalta osaltaan päivän teemaa esille oman tapahtuman, tempauksen tai muun toiminnan avulla.

Pride 2007 -viikon tapahtumiin osallistutaan aktiivisesti. Pinkkiruusu pyrkii järjestämään osana ohjelmaa keskustelutilaisuuden. Pinkkiruusu on mukana Pride 2007 -päätapahtumassa omalla esittelypisteellä sekä ennen sitä järjestetyssä kulkueessa.

Syksyllä järjestetään seminaari joko yksin tai yhdessä jonkin yhteistyökumppanin kanssa.
Lisäksi syksyllä järjestetään yksi tai kaksi keskustelutilaisuutta.

Vuoden aikana järjestetään myös vapaamuotoisempaa toimintaa. Kesällä järjestetään vapaamuotoisia tapaamisia esim. terasseilla. Omakustannusperiaatteella tarjotaan mahdollisuutta osallistua Pinkkiruusun kannalta relevantteihin kulttuuritapahtumiin. Marras-joulukuussa järjestään pikkujoulut.

Toiminnassa huomioidaan Euroopan unionin Yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille -teemavuosi 2007.

Hallitus kokoontuu vuoden aikana 5-10 kertaa.

4. Tiedotus ja markkinointi

Pinkkiruusu tiedottaa toiminnastaan ja ajankohtaisista asioista pääasiassa sähköisesti. Pinkkiruusulla on oma sähköpostilista, jossa mukana ovat myös aiemmin toimineen HLBT-verkoston sähköpostilistan jäsenet. Myös hallituksen työskentelyyn liittyvä tiedonvaihto tapahtuu pääsääntöisesti sähköpostitse.

Pinkkiruusun verkkosivut www.pinkkiruusu.fi on tärkeä tiedotuskanava. Sivuilla on muun muassa tuoreet tiedot Pinkkiruusun tapahtumista sekä tietoa ajankohtaisista HLBT-kysymyksistä.

Pinkkiruusulle tehdään oma esite. Mahdollisuuksien mukaan tehdään myös muuta jako- tai markkinointimateriaalia. Pinkkiruusun oma esittelypiste Pride-päätapahtumassa tuo osaltaan järjestölle näkyvyyttä.

Pinkkiruusun aktiivit osallistuvat erilaisiin tapahtumiin, joissa on mahdollisuus esitellä Pinkkiruusua ja sen toimintaa. Myös muilla tavoin pyritään lisäämään Pinkkiruusun tunnettavuutta ja näkyvyyttä.

5. Yhteistyö

Pinkkiruusu toimii läheisessä yhteistyössä SDP:n sekä Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry:n, Sosialidemokraattiset Nuoret ry:n ja Sosialidemokraattiset Naiset ry:n kanssa. Muita tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat Seksuaalinen tasavertaisuus -Seta ry ja muut poliittisten ryhmien HLBT-toimijat. Kartoitetaan kansainväliä kontakteja joiden kautta voitaisiin saada tietoa ja osallistua kansainväliseen HLBT-toimintaan. Myös muita mahdollisia yhteistyösuhteita kartoitetaan.

6. Talous

Jäsenmaksut ja avustukset ovat Pinkkiruusun talouden perusta. Pinkkiruusun rahoituspohjaa pyritään laajentamaan omalla varainhankinnalla ja hakemalla rahoitusta uusilta rahoittajatahoilta sekä jatkamalla yhteistyötä olemassa olevien yhteistyökumppanien kanssa.

*****

KANNANOTTO 25.10.2006: Suvaitsevaisuus ja tasa-arvo voittivat eduskunnassa
Suvaitsevaisuus ja tasa-arvo voittivat eduskunnassaSosialidemokraattinen HLBT-yhdistys – Pinkkiruusu ry on tyytyväinen tänään eduskunnan hyväksymään hedelmöityshoitolakiin, joka sallii
jatkossakin hedelmöityshoitojen antamisen naispareille ja itsellisille naisille. Uusi laki on voitto monimuotoisille perheille ja yksi askel
kohti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

Sosialidemokraattisista kansanedustajista suurin osa oli avaran hedelmöityshoitolain puolesta. Pinkkiruusun puheenjohtaja Jani Ryhäsen
mukaan oli ilo huomata, että sosialidemokraattinen eduskuntaryhmässä oli eniten kansanedustajia, jotka olivat lain avaramman läpimenon
puolesta. Asian tärkeydestä sosialidemokraattiselle arvomaailmalle kertoo se, ettei sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä sallinut ns.
vapaita käsiä laista äänestettäessä, toisin kuin muut suuret eduskuntaryhmät. Lisäksi SDP:n puoluehallitus eduskuntakäsittelyn
loppumetreillä antamassaan kannanotossa antoi tukensa hallituksen esitykselle.

Hedelmöityshoitolain käsittely kuitenkin osoitti, että työtä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta on vielä tehtävä.
Samalla Pinkkiruusu toivoo, että ensi kevään eduskuntavaaleissa keskusteltaisiin myös sosialidemokraattisen tasa-arvon käsitteestä,
josta selkeästi on olemassa erilaisia tulkintoja.

Maaliskuun 2007 eduskuntavaalien kautta äänestäjillä on aito mahdollisuus nostaa päättäjiksi sellaisia henkilöitä, joiden
arvomaailma on avarakatseinen ja sisältää myös erilaisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden oikeuksien puolustamisen.
Lisätietoja:
- puheenjohtaja Jani Ryhänen, p. 050 5372 348

*****

KANNANOTTO 15.9: HEDELMÖITYSHOITOJA JATKOSSAKIN NAISPAREILLE JA ITSELLISILLE NAISILLE HEDELMÖITYSHOITOJA JATKOSSAKIN NAISPAREILLE JA ITSELLISILLE NAISILLESosialidemokraattinen hlbt-yhdistys – Pinkkiruusu ry vetoaa eduskuntaan, jotta tämä hyväksyisi hedelmöityshoitolain hallituksen esityksen mukaisessa muodossa ja sallisi hedelmöityshoitojen antamisen naispareille ja itsellisille naisille. Pinkkiruusu on erittäin huolestunut eduskunnan lakivaliokunnan suunnitelmista rajata hedelmöityshoidot vain parisuhteessa elävälle naiselle ja miehelle.

Hallituksen esityksessä ei olla luomassa uusia oikeuksia vaan kirjattaisiin lakiin reilun kymmenen vuoden aikana vakiintunutta käytäntöä. Naispareille ja itsellisille naisille hoitoja antavat vain yksityiset klinikat. Pääsääntöisesti kysymyksessä on ns. tahaton lapsettomuus. Hoitoa ei makseta julkisista varoista, vaan naisparit ja itselliset naiset maksavat itse kalliit hoidot.

Hallituksen esityksessä on monin eri tavoin huolehdittu hedelmöityshoidon avulla syntyvän lapsen edusta. Ratkaisun hoidon antamisesta tekee aina lääkäri ja hänen tulee varmistaa hoidon edellytysten olemassaolo. Hoitoa ei saa antaa, jos on ilmeistä, että syntyvälle lapselle ei voida turvata tasapainoista kehitystä. Hoitoa ei siis saa antaa kenelle tahansa sitä haluavalle.

Jotta luovutettuja sukusoluja voidaan käyttää muiden kuin heteroparien hoidossa, luovuttajan tulee antaa tähän nimenomainen suostumus. Ennen suostumuksen antamista luovuttajalle on kerrottava, ettei hänen ja lapsen välille synny oikeudellista sukulaisuussuhdetta, ellei hän nimenomaisesti suostu mahdolliseen isyyden vahvistamiseen. Ennen isäksi vahvistamisen mahdollistavaa suostumusta luovuttajalle on kerrottava isyyden vahvistamisen merkityksestä. Näin huolehditaan siitä, että siittiöiden luovuttaja suostuu luovutukseen täysin tietoisena luovutuksen vaikutuksista.

Lapsella olisi mahdollisuus saada tieto omasta alkuperästään. Luovutetusta sukusolusta syntyneellä lapsella olisi aina 18 vuotta täytettyään oikeus saada tietää sukusolun luovuttajan henkilöllisyys. Jos siittiöiden luovuttaja on suostunut isyyden vahvistamiseen, lapsen lisäksi myös äidillä on oikeus saada tietää luovuttajan henkilöllisyys. Näissä tapauksissa tieto voidaan antaa välittömästi lapsen syntymän jälkeen. Siten isyyden vahvistaminen on mahdollista lapsen ollessa alaikäinen. Hedelmöityshoidon avulla alkunsa saaneesta lapsesta ei siis välttämättä tule isätöntä.

Lasten edusta huolehtimisen kannalta on tärkeää huomioida myös hedelmöityshoitojen avulla jo syntyneiden lasten asema. Kuluneiden vuosien aikana kun hedelmöityshoitoja on annettu monille naispareille ja itsellisille naisille. Jos hoidot kiellettäisiin näiltä ryhmiltä, näiden lasten asema vaikeutuisi. He kun eivät ole tunteettomia lemmikkejä vaan olemassa olevia, normaaleja lapsia.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta pitää lakivaliokunnan suunnittelemaa rajausta perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta ongelmallisena ja toteaa hallituksen alkuperäisen esityksen vastaavan paremmin perustuslain yhdenvertaisuussäännösten tavoitteita. Myös Pinkkuruusu vetoaa perustuslain mukaiseen syrjimättömyyskieltoon, jonka mukaan ketään ei saa asettaa eri asemaan seksuaalisen suuntautumisen mukaan.

Pinkkiruusu korostaa sosiaalisen vanhemmuuden tärkeyttä. Useiden tutkimusten mukaan homot ja lesbot ovat yhtä hyviä vanhempia kuin heterotkin. Heidän perheisiinsä syntyneillä lapsilla on yhtä hyvät mahdollisuudet kasvaa tasapainoisiksi ja onnellisiksi aikuisiksi kuin heteroperheidenkin lapsilla. Myöskään yksinhuoltajuus ei ole este lapsen hyvinvoinnille. Tärkeintä on, että lasta rakastetaan ja hänen tarpeistaan huolehditaan. Kypsyys vanhemmuuteen kun ei riipu vanhempien parisuhteen muodosta.

Pinkkiruusu pitää tärkeänä myös isien aseman vahvistamista. Tässä oikea keino ei kuitenkaan ole hedelmöityshoitojen kieltäminen naispareilta ja itsellisiltä naisilta. Sen sijaan tarvitaan muutoksia vallitsevissa käytännöissä ja asenteissa muun muassa työelämässä ja avioerotilanteissa.

Lisätietoja:
- puheenjohtaja Jani Ryhänen, p. 050 5372 348
- varapuheenjohtaja Sanna Vallinen, p. 050 460 1611

*****

Mielipidekirjoitus Brysselin HLBT-seminaarista 8.-9.11. julkaistu Uutispäivä Demarissa 22.11.2006Euroopan Demareilla on näytön paikkaSuvaitsemattomuus vähemmistöjä kohtaan on lisääntynyt Euroopassa. Viime viikolla Euroopan sosialidemokraattisen puolueen parlamenttiryhmä (PSE) isännöi Brysselissä ensimmäistä laajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (HLBT) oikeuksiin keskittynyttä konferenssia. Tapahtumassa eri puolilta Eurooppaa tulleet asiantuntijat ja poliitikot pohtivat, miten kasvavaan ongelmaan voitaisiin parhaiten puuttua. Euroopan parlamentti on kannanotoin tuominnut Euroopassa ilmenneen homofobian. Jotta ongelmaan voitaisiin aidosti puuttua, vaatii se toimia myös paikallisilta oimijoilta. Konferenssi vaatikin yhteistyön lisäämistä Eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden välillä.

Tässä taistelussa EU parlamentin demariryhmällä on mahdollisuus profiloitua entistä selvemmin HLBT -vähemmistöjen oikeuksien puolustajana. Parlamenttiryhmän tulisi kannustaa jäsenpuolueitaan puuttumaan voimakkaammin alueella tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin, joihin kuuluvat myös etnisiin vähemmistöihin tai uskontoja kohtaan osoitettu vihamielisyys.

Eurooppalaisten sisarpuolueiden tulee pystyä käymään selkeää dialogia aiheesta ja luomaan yhteisiä toimintamalleja ja käytäntöjä, joiden avulla puolustetaan HLBT-vähemmistön asemaa Euroopassa ja maailmassa. Tämä onnistuu parhaiten nostamalla näitä kysymyksiä poliittisen ohjelmatyön ja toiminnan tasolle.

Välillä myös vasemmistosta kuuluu kommentteja, joissa kritisoidaan yhtäläisten oikeuksien vaatimista myös HLBT – vähemmistölle jonkinlaisina vaatimuksina “erikoisoikeuksista”. Sosialidemokratiassa samat ihmisoikeudet kuuluvat kaikille huolimatta seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautuneisuudesta. Näihin oikeuksiin kuuluvat luonnollisesti mahdollisuus avioliittoon samaa sukupuolta olevan puolison kanssa tai toimia täysivaltaisina vanhempina biologisille tai adoptoiduille lapsille.

Askeleita tasa-arvon toteutumiseen on jo otettu, tulevaisuus näyttää miten jatkossa eri maissa edetään. Suomi voisi suunnata katseensa esimerkillisesti toimineeseen sosialistien hallitsemaan Espanjaan, jossa HLBT-oikeudet ovat Euroopan kärjessä. SDP:lla on aito mahdollisuus toimia jatkossakin tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puolueena. Tämä vaatii kuitenkin lisää panoksia ja pitkäkestoista työtä, johon oleellisena osana kuuluu kansainvälinen yhteistyö.

Maalisvaalit on tärkeä välietappi paitsi puolueellemme, mutta myös aidon tasa-arvon edistymisen kannalta. Oikeistohallitus tuskin on yhtä sitoutunut HLBT-vähemmistön aseman ajamiseen kuin sosialidemokraatit.

Jani Ryhänen
Helsinki
Sosialidemokraattisen HLBT-yhdistys
Pinkkiruusu ry:n puheenjohtaja

*****

Mielipidekirjoitus / Pinkkiruusu ry:n vastine Uutispäivä Demarissa 6.7.2006

Mikä on Uutispäivä Demarin linja?

Keskiviikkona 28.6. oli Uutispäivä Demarissa juttu Pinkkiruususta, sosialidemokraattisesta HLBT-yhdistyksestä. Yhdistyksen tarkoitus on mm. herättää keskustelua seksuaali-ja sukupuolivähemmistöistä sosialidemokraattisen liikkeen parissa. Keskusteluun “ylikorostuneesti vellovasta lesbo-ja homokohkaamisesta” osallistui seuraavana päivänä myös Uutispäivä Demarin toimittaja, entinen päätoimittaja Kari Arola pääkirjoitussivun Näkökulma-palstalla.

Arolan mielestä muu kuin heteroseksuaalisuus on luonnonoikku – perusteena hän viittaa “suvun jatkamista korostavaan” evoluutioteoriaan. Evoluutioteoriahan perustuu sille, että vain vahvimmat yksilöt pärjäävät ja saavat lisääntyä. Sosiaalidarwinismiksi kutsutaan suuntaa, jossa halutaan ulottaa tämä ajattelu myös ihmisiin. Yleensä tällaista ajatussuuntaa ei sosialidemokratiaan ole tavattu liittää. Arolan mielestä “oikkujen varaan ei kannattaisi liikaa yhteiskuntaa rakentaa”. Pitäisikö seksuaali- tai sukupuolivähemmistöille tai muidenkin vähemmistöjen oikeuksista huolehtiminen siis lopettaa?

Lisäksi Arola ottaa kantaa eduskunnan käsittelyssä olevaan hedelmöityshoitolakiin vertaamalla samaa sukupuolta olevien parien halua hankkia lapsi lemmikin hankkimiseen. Samalla, kun Arola törkeästi loukkaa seksuaalivähemmistöjä, samaa sukupuolta olevia vanhempia ja vanhemmaksi haluavia, hän tulee verranneeksi jo olemassa olevia lapsia lemmikkeihin. Usein kun näyttää unohtuvan, ettei hedelmöityshoidoista keskusteltaessa ole kyse vain mahdollisesti tulevaisuudessa syntyvissä lapsissa. Samaa sukupuolta olevien perheissä on aina kasvanut lapsia ja osa näistä lapsista on saanut alkunsa hedelmöityshoitojen avulla.

SDP kannat ja toiminta eivät onneksi vastaa Arolan näkemyksiä. SDP:n vuoden 2005 puoluekokous linjasi “Tasa-arvoon kuuluu myös seksuaalinen tasa-arvo, joten yhteiskunnalla on velvollisuus tu
rvata myös seksuaalisten vähemmistöjen perusoikeuksien toteutuminen”. Vastaava linja löytyy aiemmistakin puoluekokouspäätöksistä. Linja on näkynyt myös sosialidemokraattien toiminnassa. Lipposen II hallitus antoi eduskunnalle vuonna 2002 voimaan tulleen parisuhdelain, jolla merkittävästi parannettiin samaa sukupuolta olevien parien asemaa Suomessa. Sosialidemokraattiset ministerit ovat ajaneet myös hedelmöityshoitolakia sekä nyt että sen aiemman eduskuntakäsittelyn aikana.

Erilaisten mielipiteiden esittäminen on luvallista, ja toivottavaakin, mutta soisimme sen tapahtuvan asiallisesti argumentoiden. Asiallista ei ole tietyn vähemmistön kutsuminen luonnonoikuiksi, lasten vertaaminen lemmikkeihin tai sanan “yököttävää” käyttäminen tässä yhteydessä. Eikä kehuskeleminen sillä, ettei ymmärrä omasta itsestään poikkeavia ihmisiä ja heidän ominaisuuksiaan.

Mielestämme Kari Arolan kirjoitus Uutispäivä Demarissa loukkaa julkisen sanan neuvoston antamia journalistin ohjeita ja sen 23 pykälää: jonka mukaan “etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.”

Olemme huolissamme SDP:n pää-äänenkannattajan, Uutispäivä Demarin linjasta. Haluammekin tietää, vastaako Arolan kirjoitus yleisemminkin lehden linjaa? Joka tapauksessa seksuaalivähemmistöjä halventavan kirjoituksen julkaiseminen pääkirjoitussivulla antaa oudon kuvan sosialidemokraattisen lehden linjasta. Korostamme vielä, ettemme halua kieltää eriäviä mielipiteitä, mutta rajansa tasa-arvon vastustamisellakin. Ainakin huomasimme, että yhdistystämme tarvitaan.

Jani Ryhänen
Sosialidemokraattinen HLBT-yhdistys – Pinkkiruusu ry:n puheenjohtaja